Etusivu   |   Sivustokartta

YLEISTÄ

Satakunnan Tyrniseuran tarkoituksena on jakaa tietoa tyrnistä ja muista marjakasveista, niiden viljelystä, käytöstä ja terveysvaikutuksista sekä järjestää tilaisuuksia ja käyntejä alan yrityksiin.

Viime vuosina seura on toiminut Turun Yliopiston tutkimusprojekteissa pienellä rahoituspanoksella. Projekteissa Satakunnan Tyrniseura on toiminut projektin johtoryhmässä lähinnä viljelijöiden edustajana.

Satakunnan Tyrniseura on mukana suuressa Marjat ja Diabetes tutkimuksessa. Sen tulokset julkaistiin keväällä 2010. Tutkimuksen mukaan marjojen ( tyrni, mustikka, puolukka ja musta viinimarja )nauttiminen 160g päivässä paransi terveiden koehenkilöiden maksa-arvoja 23%. Tulos oli yllättävä ja vaikutus poikkeuksellisen voimakas, kun kyseessä kuitenkin oli terveet henkilöt.

Muita osallistujia hankkeessa ovat: Fazer leipomot Oy, Saarioinen Oy, Pakkasmarja Oy, Finnish Berry Powders Ltd, Kiantama Oy, Aromtech Oy. Tutkimus kestää kolme vuotta ja sillä on tarkoitus osoittaa marjojen flavonoidien suotuisa vaikutus diabeteksen ehkäisyssä.

SÄÄNNÖT


Yhdistyksen nimi on Satakunnan Tyrniseura ry ja sen kotipaikka on Porin kaupunki. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimeä seura.

Seuran tarkoituksena on edistää tyrninviljelijöiden ja – harrastajien yleisiä ja yhteisiä viljely- ja harrastustoimintaan liittyviä etuja, edistää jäsentensä välistä yhteistoimintaa Satakunnassa ja muualla Suomessa sekä parantaa alan yleisiä toimintaedellytyksiä.
Tarkoitusperiään toteuttaakseen seura järjestää kokouksia, retkiä ja opintotilaisuuksia, tekee selvityksiä ja aloitteita, harjoittaa neuvontaa, koulutusta ja julkaisutoimintaa jäsenilleen.
Yhdistys toimii yhteistyössä yhteisöjen, viranomaisten, tutkimuslaitosten ja taimitarha- ym. järjestöjen kanssa.
Toimintaansa varten seura voi omistaa tarpeellista irtainta ja kiinteää omaisuutta. Seura voi ottaa vastaan lahjoituksia sekä toimeenpanna arpajaisia ja rahankeräyksiä hankittuaan asianmukaisen luvan.

Seuraan voi liittyä varsinaiseksi jäseneksi seuran tarkoitusperiä kannattava henkilö. Kannattajajäseneksi voidaan valita oikeuskelpoinen yhteisö, joka tukee seuran toimintaa. Uudet jäsenet hyväksyy hallitus. Vain varsinaisilla ja kunniajäsenillä on äänioikeus. Varsinaiset ja kannattajajäsenet maksavat jäsenmaksut, joiden suuruudesta vuodeksi kerrallaan päättää seuran vuosikokous.
Hallituksen ehdotuksesta voi seuran kokous kutsua ansioituneen henkilön kunniajäseneksi. Kunniajäsen ei maksa jäsenmaksua. Hallitus voi erottaa jäsenen, joka toimii seuran tarkoitusperiä vastaan tai laiminlyö jäsenmaksunsa suorittamisen.

Seuran asioita hoitaa hallitus, johon kuuluvat puheenjohtaja ja viisi (5) jäsentä. Vuosikokous valitsee hallituksen kolmeksi (3) vuodeksi kerrallaan ja kolmannes jäsenistä on vuosittain erovuorossa. Puheenjohtajan hallitus valitsee keskuudestaan vuodeksi kerrallaan, kuitenkin saman henkilön eneintäin kuutena vuotena peräkkäin.

Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan ja sihteerin sekä ottaa itselleen varainhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt sekä määrää heidän tehtävistään. Hallitus voi asettaa asioitaan valmistelemaan tarpeellisiksi katsomiaan toimikuntia ja kutsua niihin jäseniä hallituksen ulkopuolelta.
Hallituksen tehtävänä on valmistella kokouksissa esille tulevat tärkeimmät asiat, tehdä tarvittaessa seuralle ehdotuksia sellaisista toimenpiteistä, joista hallitus ei katso voivansa itse päättää, valvoa seuran toimihenkilöiden ja toimikuntien toimintaa sekä hoitaa seuran juoksevat asiat.

Hallitus kokoontuu tarpeen vaatiessa puheenjohtajan kutsusta ja on päätösvaltainen, kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan luettuna on paikalla. Milloin hallituksen kokouksissa äänestettäessä äänet menevät tasan, ratkaisee kokouksen puheenjohtajan kanta.

Seuran nimen kirjoittavat puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja yhdessä tai jompikumpi yhdessä sihteerin tai varainhoitajan kanssa.

Seuran tilit, jotka päätetään kalenterivuosittain, on ennen 15. maaliskuuta yhdessä hallituksen laatiman vuosikertomuksen ja hallituksen pöytäkirjojen kanssa annettava tilintarkastajille, joiden tulee maaliskuun loppuun mennessä antaa hallitukselle tilintarkastuskertomus.

Seuran vuosikokous pidetään huhtikuun loppuun mennessä hallituksen määräämänä päivänä. Vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

  1. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjantarkastajaa.
  2. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.
  3. Hyväksytään kokouksen työjärjestys.
  4. Käsitellään hallituksen kertomus edellisen vuoden toiminnasta ja päätetään sen vahvistamisesta.
  5. Käsitellään seuran tilit, tilinpäätös ja tilintarkastajien lausunto sekä vahvistetaan tilinpäätös.
  6. Päätetään vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle tai muista toimenpiteistä, mihin hallinto ja tilit antavat aihetta.
  7. Päätetään jäsenmaksun suuruudesta erikseen varsinaisille jäsenille ja kannattajajäsenille.
  8. Vahvistetaan toimintasuunnitelma ja talousarvio.
  9. Poistettu.
  10. Valitaan hallituksen varsinaiset jäsenet ja varajäsenet erovuoroisten tilalle.
  11. Valitaan yksi tilintarkastaja ja varahenkilö.
  12. Käsitellään muut hallituksen esittämät asiat.
  13. Käsitellään asiat, joista jäsenet ovat tehneet esityksen hallituksen jäsenille ennen tammikuun loppua.

Henkilövaalit suoritetaan lippuäänestyksellä, jos vähintään kaksi seuran jäsentä sitä vaatii. Seuran jäsenet kutsutaan vuosikokoukseen tiedotuksin, jotka lähetetään jäsenille sähköpostitse vähintään seitsemän päivää ennen kokousta.

10§
Ylimääräinen kokous pidetään, kun hallitus tai tilintarkastajat katsovat sen tarpeelliseksi tai kun vähintään kaksikymmentä seuran jäsentä tai 10 % seuran äänioikeutetuista jäsenistä sitä kirjallisesti vaatii. Ylimääräiset kokoukset kutsutaan kokoon samoin kuin vuosikokous.
11§
Sääntömuutosehdotus on käsiteltävä ja hyväksyttävä yksinkertaisella äänten enemmistöllä kahdessa peräkkäisessä seuran kokouksessa, joiden välillä on vähintään kaksi viikkoa. Sääntöjen muutoksesta on ilmoitettava kokouskutsussa.
12§
Jos seura purkautuu, luovutetaan sen varat seuran tarkoituksenmukaisen toiminnan tukemiseksi jollekin muulle rekisteröidylle yhdistykselle tai säätiölle, sen mukaan kuin seuran purkamisesta päättävä kokous päättää.



Rek. nro 169950

 


alkuun..........

HALLITUS

Ilkka Liukas, ilkka.liukas@kolumbus.fi, puheenjohtaja
Pirkko Mäenpää, pirkko.maenpaa@sasky.fi, vpj
Reijo Koivu, anneli.koivu@ibs.fi, rahastonhoitaja
Ritva Peltola, ritva.peltola@netti.fi, sihteeri
Mariitta Lahti, maritta.lahti@sasky.fi
Heikki Talvitie, heikki.talvitie@dnainternet.net,


alkuun..........

JÄSENEKSI LIITTYMINEN


Seuran jäseneksi liittymällä saat sähköpostiosoitteesesi seuran tiedotteet, joita tyypillisesti ovat tutkimustulokset ja lehtiartikkelit.

Jäsenet voivat myös osallistua seuran järjestämiin tilaisuuksiin ja tutustumiskäynteihin.

Jäsenmaksu vuonna 2010 on 10 euroa henkilöjäseneltä ja 30 euroa yritysjäseneltä

Jäseneksi voit ilmoittautua antamalla yhteystietosi ja maksamalla jäsenmaksun Satakunnan Tyrniseuran tilille: 570081-243398


alkuun..........

MAINOKSET JA ILMOITUKSET


Yhdistyksen sivuille myydään mainostilaa. Mainoksille varattu tila on kunkin sivun vasemmalla reunalla. Mainos voi olla muotoa: logo,teksti, ww-osoite linkkinä
Yksi mainos sisältää kaksi mainospaikkaa: yksi YHDISTYS sivulla ja toinen jollain valinnaisella sivulla:
AJANKOHTAISTA
TYRNI
ARONIA
MUSTIKKA
PUOLUKKA
MUUT MARJAT

Yhden tällaisen mainoksen hinta on 50 euroa / vuosi.
Lisäsivuja saa hintaan 20 euroa / vuosi
Lähetä mainoksesi osoitteeseen ilkka.liukas@kolumbus.fi ja maksa maksu Satakunnan Tyrniseuran tilille 570081-243398

Mainostuloilla katetaan tyrnitutkimusten rahoitusta - ei - yhdistyksen juoksevia kuluja


alkuun............

TOIMINTAKERTOMUS


TOIMINTAKERTOMUS 2010

 

 

Vuoden 2010 aikana Satakunnan Tyrniseura vakiinnutti toimintatavakseen sähköpostin käytön. Kirjekuorista ja postimaksuista luopuminen mahdollisti jäsentiedotteiden lähettämisen kuukausittain silti pitäen samalla jäsenmaksu 10 eurossa.

TIEDOTTEET
Punaviini                                                09.01
Vitamiinitaulukot                                   15.01
Mustikka                                                 02.02
Ruusunmarja                                        14.02
Mustikkatutkimus                                  04.03
Suuri marjatutkimus                             04.03
Youtuben tyrnifilmi                               04.03
Marjat ja diabetes tutkimus                 22.03
Vuosikokouskutsu                                23.08
Jäsenmaksutiedote                              09.05
Saksan kuulumisia                              18.08
Saksan matkaraportti 1                        23.08
Saksan matkaraportti 2                        09.09
Tyrnin vaikuttavia aineita                    29.08
Marjojen ravintoaineet                         26.09
Tyrniuutinen                                          26.09
Flavonoidien syöpää ehkäisevä mekanismi         05.10
Antioksidanttivertailu                            06.10
Syöpäsoluista                                        27.10
Fenoliyhdisteet ja patogeenit             25.11
Tyrnitutkimus                                         02.12
Marjat ja maksa                                     04.12
Viinit                                                        17.12

 

 

 

Osa jäsenistä kävi Sanna Kauppisen järjestämällä tyrnimatkalla Saksassa. Sanna Kauppinen laati matkasta seikkaperäisen raportin, joka toimitettiin kaikille jäsenille.

Seuran nettisivuilla kävijämäärä oli vuositasolla n. 50 000.

Seuran jäsenmäärä oli vuoden lopussa 45.

 

Hallitus: Ilkka Liukas ( pj.)(11), Heikki Talvitie (vpj.)(12), Reijo Koivu (12),  Pirkko Mäenpää (10), Mariitta Lahti (11), Ritva Peltola (10).

 

 

 

Puheenjohtaja
Ilkka Liukas

 

alkuun............

yhdistys


Mainokset

NATURANETTI luontaisen hyvinvoinnin asialla. Valikoimaltaan laaja luontaistuotekauppa, joka on erikoistunut korkealuokkaisiin ja pääasiassa luonnonmukaisesti viljeltyihin luontaistuotteisiin

Naturanetti

 

 

MYLLYPOSTI: Marjojen käsittelyyn; mehustimet, kuivurit pastorointilaitteet, suodattimet, jauheleikkurit

 

 

VIPE OY: Marjojen keruulaitteet

p> 

 

PERENNATAIMISTO, NÄYTEPUUTARHA, PUUTARHAMATKAKOHDE

 

SHINYHORSE Tyrnituotteita

 

 

Vinkkila

VINKKILÄN LUOMUTUOTE

Tyrniä ja aroniaa

marjana, jääpalamehuna, jauheena

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


yhdistys